Allan Salo (1901-1978)
Työstäpaluu
1926-27 öljy

Reino Viirilän tavoin Allan Salo aloitti oppilaana Tampellan konepajalla saadakseen tulevat taideopintonsa rahoitetuiksi. Tampellaan hän palasi loma-aikoina Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa opiskellessaan vuosina 1922-26. Samanaikaisesti hän harjoitti opintoja Helsingin yliopiston piirustussalissa. Salo täydensi taideopintojaan vielä Pariisissa Académie Colarossissa 1927-28. Hän työskenteli Juho Rissasen apulaisena Kansallisteatterin freskojen kartonkien valmistamisessa. Allan Salon teoksia on ollut näytteillä vuodesta 1923 lähtien. Pro Finlandia -mitalin Salo sai 1955.

Toisessa näyttelyssään vuonna 1927 Allan Salo esitteli maalauksensa Työstä palaavia. Teos hankittiin Tampereen kaupungille vuonna 1979 R.Winterin rahaston varoilla. Tehdaskaupungin arkipäivää hän on kuvannut myöhemminkin. Allan Salo maalasi teoksen Työn jälkeen vuonna 1948. Puupiirrostekniikalla hän toteutti vastaavan aiheen vuonna 1949. Julistavuus ei ole kuulunut Allan Salon taiteilijalaatuun. Huolimatta omasta tehdastyötaustastaan, hän suhtautuu työläisiinsä enemmänkin ulkopuolisen tarkkailijan tavoin. Hänen työaiheistaan henkii lämmin myötätunto.

Työstä paluu -aihe on kuulunut myös Salon koulutoverin tamperelaistaiteilija Reino Viirilän aihevalikoimaan 1930-luvulla. Suomen taiteessa ennen tamperelaisia aiheita myös Vilho Sjöströmin Työmiehiä, 1905 ja Marcus Collinin Tehtaantyttöjä, 1916 teokset kuvaat työpäivän jälkeen kotiin taivaltavia työläisiä.

[sulje]