Info Akselin etusivulle MuistotTampere
TammerkoskiTyö ja tuotteetTyöntekijätOmistajat
PAPERI | METALLI | TEKSTIILI | JALKINEET | KUMI
Kuluttajien kumi
 Tekninen kumi


Tekninen kumi Hihnatehtaalla vuonna 1933 valmistettu Suomen suurin hihna

Suomen Hihnatehdas aloitti valmistamalla voimansiirtohihnoja - elettiinhän aikaa, jolloin koneiden toiminta perustui yleensä valta-akseliin ja hihnasiirtoon.

Sota-aikana kumitehtaiden tuotanto suunniteltiin puolustusvoimien tarpeiden mukaan. Letkut, hihnat ja tiivisteet olivat välttämättömiä. Telapäällystyksiä tehtiin edelleen, sillä paperikoneiden täytyi toimia. Kumiteollisuus Oy valmisti suuria määriä kaasunaamareita.

Juuri ennen sotaa oli opittu hyödyntämään juoksevaa kumimaitoa eli lateksia. Sotien jälkeen siitä ryhdyttiin valmistamaan vaahtokumisia patjoja ja pehmusteita huonekalu- ja ajoneuvoteollisuudelle.

Kaasunaamari irrotettavalla suodatinpurkilla vuodelta 1939
Tampereen museot/Vapriikki