Info Akselin etusivulle MuistotNokia
NokianvirtaYhteisöTuotteetOmistajat
VAPAA-AIKA | TEATTERIT | MUSIIKKI | URHEILU | JUHLAT | KOKOONTUMISPAIKAT | VPK | KANSANSIVISTYS
Työväentalo
Seurahuone
 Kerhola
Lintuniemi
Kullaanvuori


Kerhola

Kumitehtaan toimitusjohtaja varatuomari Eduard Polón ilmoitti vuoden 1929 keväällä päättäneensä rakentaa omalla kustannuksellaan Kerhola-nimisen valistustalon kumiyhtiön työväestön kulttuuriharrastusten edistämiseksi. Rakennukseen tulisi tila kirjastolle, lukusalille, ravintolalle, kokoushuoneille ja juhlasalille. Piirustukset hän oli teettänyt arkkitehti W.G. Palmqvistilla, joka oli jo aiemmin suunnitellut mm. kumitehtaan johtajan asunnon Nokianvirran töyräälle. Polónin lahja käsitti paitsi rakennuksen sähkölaitteineen myös juhlasalin tuolit. Lahjoituksen arvo laskettiin tuolloin 3,5 miljoonan markan arvoiseksi.

Yhtiö varasi hanketta varten 3 500 m2:n tonttimaan, ja rakennushanke valmistui nopeasti vuoden aikana: vihkiäiset järjestettiin huhtikuussa 1930 arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnä ollessa. Varatuomari Polón oli tällä välin joutunut heikon terveydentilansa vuoksi luopumaan yhtiön johdosta eikä voinut osallistua tilaisuuteen henkilökohtaisesti.

Kerholan aula valmistumisvuonna 1930

Valmistuttuaan klassistinen Kerhola oli nähtävyys. Avara, värikäs ja juhlava eteisaula herätti jo ihastusta. Talossa oli Polónin mainitsemat tilat erilaisia toimintoja varten. Juhlasaliin lehtereineen mahtui 1 200 henkeä. Vihkiäisistä raportoinut Pirkkalan Uutiset piti näyttämöä "kokolailla uudenaikaisena", sillä pukuhuoneissakin oli suihkut. Toisen kerroksen huoneisiin majoitettiin emännöitsijä, kerho-ohjaajat sekä vieraat. Sinne oli sijoitettu myös kirjasto lukusaleineen sekä kuoronharjoitushuone. Kolmannessa kerroksessa oli käsityö- ja pelihuone fortuna- ja korona-peleineen. Soittohuoneessa harjoitteli kumitehtaan soittokunta.

Talvisodan keväänä 1940 ja jatkosodan aikana Kerholassa toimi sotasairaala: juhlasali ja lehteri toimivat potilasosastoina, ravintola leikkaussalina.

Sotasairaalan joulu. Työväenopiston joulujuhla 1953 Kerholassa

Kerhola siirtyi Nokian kaupungille 1986. Se on edelleen keskeinen nokialaisen harrastustoiminnan paikka, jossa vietetään Nokian merkittävimmät juhlat.

Painikilpailut Kerholan juhlasalissa.